Ukkonen

Kodin turvaopasSää

Salama on näyttävä ja yleinen luonnonilmiö. Suomen ukkoskausi alkaa toukokuussa ja päättyy syyskuussa. Muulloin ukkosia esiintyy harvoin. Ukkonen on ilmasähköilmiö, joten salamaniskun vaarat ovat samanlaisia kuin sähköiskussakin. Ukkonen aiheuttaa myös etenkin sähkölaitteiden vikaantumisia ja sitä kautta erilaisia vahinkoja, kuten tulipaloja ja ylijännitevahinkoja.

Varsinkin jos oleskelee maaseudulla ukkoskaudella, on syytä opetella suojautumaan ukkoselta ja toimimaan oikein hätätilanteessa. Salamanisku voi aiheuttaa henkilölle esimerkiksi hengitys- tai sydänpysähdyksen, palovammoja, tärykalvon repeämisen tai tajuttomuden, josta voi seurata kaatuminen ja loukkaantuminen. Jos salaman uhri on tajuton eikä hengitä normaalisti, on hälytettävä apua ja ruvettava antamaan elvytystä. Sähköiskun saanut toimitetaan aina hoitoon, vaikka näkyviä vammoja ei ilmenisikään. Vuosittain Suomessa kuolee 1-2 henkilöä salamaniskuun.

Näin suojaudut ja suojaat sisällä:

  • Hanki rakennukseen ukkossuojaus (lisätietoja sähköalalta)
  • Helpoin keino suojata sähkölaitteita on irrottaa laitteet pistorasioista ja kaapeleista ukonilman ajaksi
  • Vältä sähkölaitteiden, vesikalusteisiin liittyvien kohteiden ja tulisijojen läheisyyttä

Näin suojaudut ulkona:

  • Autoillessasi pysäytä auto matalaan maastokohtaan ja siirry takapenkille
  • Vesillä ollessasi rantaudu, jos mahdollista ja vältä vesirajaa
  • Keskeytä polku- tai moottoripyörällä ajo ja poistu niiden läheisyydestä
  • Älä käytä sateenvarjoa ukkosella
  • Vältä korkeita paikkoja. Jos olet aukealla, kuten pellolla tai golfkentällä, kyykisty.
  • Suuri puu voi antaa suojaa salamalta vain, jos asettuu siitä sen korkeutta vastaavalle etäisyydelle ja kyykistyy jalat yhdessä.

Lähteet ja lisätietoja:

Ilmatieteen laitos: Huomiota herättävät luonnonilmiöt
Terveyskirjasto: Sähkön aiheuttamat vammat (sähköisku)

 

Jaa opas